Fazu näyttelyssä, Fidolla seuraa

Sunnuntaina 26.8. Fayza palasi yli vuoden näyttelytauon jälkeen kehiin. Paluu aloitettiin pikkuisessa ryhmänäyttelyssä Pieksämäellä. Näyttelyyn matkustimme yhdessä Arjan ja Rändi-perron kanssa ja seuraksi sekä Fazua handlaamaan saimme onneksi mukaan myös Hennan.

Alun perin tuomarina piti olla Paula Rekiranta, mutta se muuttui Annaliisa Heikkiseksi.
Kooikereita oli ilmoitettu neljä ja kaikki myös olivat paikalle. Kaikki osallistujat olivat tällä kerralla narttuja.

Fayza esiintyi vuorollaan oikein kauniisti Hennan esittämänä. Tutkiminen pöydällä onnistui hienosti, ainoastaan häntä laskeutui koipien väliin. Tuomari saneli seuraavan arvostelun:
"Erittäin hyvän tyyppinen hyvin liikkuva narttu, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme, hyvät korvahapsut. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Erinomainen runko. Oikein kannettu häntä. Runkoturkki ei parhaassa mahdollisessa kunnossa tänään."
Tuolla hienolla arvostelulla tulos oli ERI1, SA, PN2. Tällä kerralla Fayza hävisi karvanmitalla :) Illusialle (Cairnbraid Illusia). Paljon onnea Kirsi ja Illusia!

Meikäläinen jännitti taas niin paljon, että valokuvaaminenkin unohtui....

Nuori Rändikin sai hienosti ERIn ja oli junioriluokan toinen.


Paljon kiitoksia Hennalle tytön hienosta handlauksesta, Arjalle kyydistä sekä molemmille hyvästä seurasta! Kun keli vielä kaikenlisäksi oli aurinkoinen ja lämmin, niin eipä voi valittaa.

Vaikka Fido joutui tällä kerralla jäämään kotiin, ei silläkään tylsää ollut. Lassi otti päivähoitoon Hennan Aroona-tyttösen, joka huolehti päivänaikana Fidon aktivoinnista. Tyttönen oli viihdyttänyt sekä itseään, Lassia että Fidoa.




Vielä pari päivää lomaa jäljellä - sitten alkaa taas arki.

Kommentit

  1. Onneksi olkoon hyvästä näyttelymenestyksestä! Nyt voitte hyvillä mielin jatkaa näyttelyuraa.

    Mukavia viimeisiä lomapäiviä
    toivottaen Saija

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Markiesje Fu tuli Suomeen

Fu ja Flame MH-luonnekuvauksessa Sulkavalla