Lomaviikon kulumista

Taas on päiviä vierähtänyt, eikä ole edes ehtinyt ajattelemaan blogin päivittämistä. Jospa nyt yrittäisi.

Viimeisimmässä päivityksessä taisin manailla, että Fayzalla alkoi juoksu. No, eipäs alkanut. Eiköhän se maanantaiaamuinen ollut vielä jälkivuotoa, koska sen jälkeen ei ole tullut mitään. Ja nyt saakin kyllä sitten pidättää ensi vuoden puolelle asti.

Mitäs me olemmekaan viikon aikana tehneet?

Keskiviikkona emäntä ja isäntä kävivät tutustumassa Joensuuhun vesiteitse. Risteilyn piti suuntautua Pielisjoelle, mutta aluksen koneongelmista johtuen se suuntautuikin Pyhäselälle. Eipä tuo meitä lomalaisia haitannut - kiva se oli upeasta aurinkoisesta kelista nauttia sielläkin. Tässä muutama kuva matkan varrelta.








Torstaina isäntä lähti taas (!) prätkäreissulle - tällä kerralla suuntana oli pohjoinen ja siellä meille niin tuttu Itä-Lappi.

Samaisena päivänä emäntä ja koirat kävivät mustikkametsällä. Emäntä keräsi yhden mustikkapiirakan verran ämpäriin ja koirat todennäköisesti söivät molemmat samanverran. Hieman oli haasteellista tuo marjojen kerääminen, kun koirat olivat kiinni vyötäröllä ja molemmat etenivät omaa tahtiaan. Välillä siis emäntä meinasi kaatua, kun koirat vetivät ja välillä taas oltiin solmussa puiden ympärillä. Kivaa oli joka tapauksessa.

Metsästä palaamisen jälkeen kerittiin hetki olla kotona ja taas matka jatkui. Tällä kerralla näyttelytreeniin POKS:n hallille. Treenissä oli paikalla vain 4 muuta koiraa, joten saimme paljon hyvää tutkimistreeniä tytölle. Vielä jos ensi torstaina ehtisi treeniin, niin sitten olisi hyvä mennä Pieksämäelle 26.8.

Perjantaina koirat pääsivät jälleen autoon ja suunnaksi otettiin Kitee, Villa Taivaannasta (www. taivaannasta.com) ja siellä kooikereiden kesäpäivät. Perjantaina ohjelmassa oli tokokoulutusta Susanna Maksimaisen opastuksella. Ja hyvää oppia saatiikin.

Yöksi tultiin kotiin ja aamulla matkattiin uudestaan samaan paikkaan. Tällä kerralla ohjelmassa oli pääasiallisesti hajutunnisteluentoa ja esimerkkikoiria. Ilkka Hormila (Hämeenlinnan poliisikoiralaitoksen opettaja ja tunnistuskoirayksikön (IDyksikkö) esimies) opasti meitä, miten koiralle opetetaan ihmisen ominaishajun tunnistamista ja erottelua. Olipahan mielenkiintoista!
Iltapäivä ja alkuilta käytettiin agilityyn (kouluttaja Mari Lukkarinen) ja lopuksi emäntä opasti ihmisiä rally-tokossa.
Kesäpäivät olivat kokonaisuudessaan hienot. Puitteet olivat mahtavat, kouluttajat olivat päteviä ja mikä parasta seura oli mitä mainiointa. Kiitos siis jälleen hieno kooiker-väki!
Tässä linkki muutamiin kuviin.

Tänään on vietetty vaatehuolto- ja koirahuoltopäivää. Lomaa on vielä 1,5 viikkoa jäljellä :). Niin, ja isäntäkin tuli yöllä kotiin reissultansa yltäpäältä kurassa ja turpeessa ;).

Kommentit

  1. Mukavaa loppulomaa teille :)
    Syksyllä treeneissä pian taas nähdään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Kasvattajan vaikeita hetkiä

Markiesje Fu tuli Suomeen