Tokotreeniä ja hankikantoa

Torstaina Fido pääsi pitkästä aikaa tokotreeniin. Treenailtiin luoksetuloja ja paikallaoloa.
Fido keskittyi tosi hienosti ensimmäiset 30 minuuttia, sitten alkoi iskeä väsy.
Luoksetuloissa vauhtia saatiin pitkästä aikaa lelun avulla aikaiseksi, poika-reppana kun paineistuu hurjan paljon muista läsnäolevista koirista. Viimeiset luoksetulot meni pipariksi, kun poika oli liian väsynyt ja nenä painui maahan - olisi pitänyt ymmärtää jättää tekemättä.
Paikallaolo on kehittynyt huomattavasti. Tein takapalkalla, jolla varmasti oli jotain merkitystä, mutta positiivisin juttu oli, että Fido ei reagoinut rivistä poistuneeseen koiraan mitenkään.

Tänä aamuna tehtiin koirien kanssa taas pitkä lenkki. Päästiin sitten kokemaan vuoden ensimmäinen hankikanto - valitettavasti se vaan kesti koirat, mutta ei emäntää. Eli emäntä rämpi ja koirat kirmasivat jäniksen papanoiden perässä.

Aamu oli todella kaunis. Valitettavasti mukana oli vain kännykän huono kamera - tässä yksi surkea otos.


Kommentit

  1. Ilma oli todellakin loistava tänään, oli mukava käydä aamulenkillä, kauniissa talvisäässä!

    Me aloitettiin myös vuosi treenaamalla tokoa, kunnolla. Sinunkin neuvoja hyödyntäen, seuraamisessa ;) Maahan menoa ja kaukoja myös treenailtu. Odotetaan kovasti myös kevään treenejä. Toivottavasti taas näemme, luulisimpa että tällä kertaa jo RallyTokossa.

    Fidolla ja Fayzalla on muuten hienot liivit,Nemolla on samanlainen mutta keltaisena.
    Ainut huono puoli, että vetoketju tuppaa aukeamaan....kovemmassa menossa. (mutta sen saa korjattua)

    Mukavia tokotreenejä sinnekin ja Hyvää alkanutta vuotta 2013! Toivottelemme Nemon kanssa. =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Kasvattajan vaikeita hetkiä

Markiesje Fu tuli Suomeen