Smelleriä, noutokapulaa ja ulkoilua

Sunnuntaiaamu starttasi pitkällä lenkillä hankien keskellä. Kahlaamaankin jouduttiin, mutta kokonaisuutena lenkki oli kiva ja rentouttava. Matkalla Fazu löysi pitkästä aikaa itse ruokaa, taisi olla pieni päästäinen kun pääsi Fazun ateriaksi.
Muutama valokuvakin tuli aamuhämärissä otettua.

Aamutoimien jälkeen oli koirien viikkohuollon aika. Lyhennettiin siis kynsiä ja harjattiin turkki hienoksi. Fazulla tuo harjaaminen on kyllä yhtä tyhjän kanssa - neidin turkki on aina yhtä siisti. Fidolla sen sijaan jo ennestään pehmeä turkki muuttui ihan hötöksi kastroinnin seurauksena ja siksipä se myös takkuuntuu todella herkästi.

Sitten olikin vuorossa pieni treeni molemmille koirille.

Fazun kanssa tehtiin hajutreeniä. Varsinainen treenin aihe oli smelleriin keston lisääminen, mutta tehtiin me siinä sivussa myös vähän ketjuttamista eli osa toistoista mentiin yhden purkin kanssa. Oleellinen osa treeniä oli myös hallinta eli Fazun piti pysyä sivulla istumassa kunnes lupa purkille tuli. Siinä samalla tuli siis tehtyä myös ärsykekontrollitreeniä - palkka tuli purkilta ainoastaan, jos tyttö odotti lupaa edetä. Treenissä oli siis todella monta liikkuvaa osaa.

Fidon kanssa otettiin taas käsittelyyn noutokapula. Jatkettiin siitä, mihin edellisessä tokotreenissä päästiin eli kapula maassa ja sen koskeminen toi palkkaa. Fido eteni treenissä osittain todella nopeasti ja kapula nousi jo kymmenisen senttiä. Se tehtiin kuitenkin Fidon omalla, pistämättömällä tyylillä: äänen kera ja "raivolla". Fidon tapa reagoida turhautumiseen on alkaa ääntelemään. Ja kun Fido ääntelee, se ei ole mitenkään pientä ääntä....

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Markiesje Fu tuli Suomeen

Fu ja Flame MH-luonnekuvauksessa Sulkavalla