Taas niin paljon kerrottavaa

Kylläpäs on aika vierähtänyt ja kirjoitukset jääneet taas väliin. Yritetään nyt jotain kirjata viimeisistä parista viikosta.

Paljon on tapahtunut kaikkea mukavaa, vähän jotain ikävääkin. Siitä ikävästä sitten myöhemmin - nyt keskitytään mukavaan.

Fazun juoksut päättyivät ja päästiin taas treenaamaan. Viime viikon lauantaina käytiin vapaavuorolla vähän hulluttelemassa.

Fazun kanssa tehtiin agilityä, mm. hyppytekniikkaa.
Fido taas pääsi tokoamaan (no sai sekin vähän hyppiä esteitä ja mennä putkia). Treenattiin mm. merkkiä.
Tiistaina oli pitkästä aikaa Fazun agilityryhmän treenit. Tehtiin helppoa rataa, jossa ensimmäisen kerran pitkään aikaan sain Fazun juoksemaan 20 esteen radan vauhdilla ja innolla kokonaan. Tokikaan radalla ei ollut yhtään vaikeaa estettä (kepit, keinu), jotka olisivat aiheuttaneet hidastumista.
Loppuvaiheessa treeniä Fazu pääsi "karkaamaan" keinulle ja sitähän sitten korjattiin.......

Eilen torstaina oli Fidon tokotreenin vuoro. Etukäteen tuli tieto, että treenataan noutoa. Iskipähän paniikki - Fido ei ota noutopalikkaa suuhun!!! Hirveällä kiireellä edellisenä päivänä naksuttelemaan noutokapulaa pojalle. Tuntui siltä, että ei se vaan opi.
No, mitä teki poika hallilla - pikkuhiljaa muutaman toiston jälkeen se alkoi ottamaan kapulaa suuhunsa. Ja muutaman kerran kapula nousi maasta muutaman sentin. Voi miten hieno poika!!!!

Kotosalla on parin viikon aikana touhuttu kaikenlaista, onpa meikäläinen päässyt myös tällaiseen osaan
Ulkoiltukin tietenkin on, ja levätty.

Ja tehty lumitöitä - sinne siis jälleen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Kasvattajan vaikeita hetkiä

Markiesje Fu tuli Suomeen