Lomailua Joensuussa

Maanantaista tähän päivään on lomailtu kotimaisemissa. Keli on ollut täydellinen lomakeli, auringonpaistetta ja sopivasti lämmintä.

Tiistaina saimme kylään odotetut vieraat Mäntsälästä: siskoni perheineen <3. Kummipoikamme Tuukka pääsi kokoamaan koottavaa yhdessä kummisetänsä kanssa, Oona pääsi lenkille yhdessä tädin ja koirien kanssa (ja sai taluttaa Fayzaa) ja Tuomas se nyt vaan on hymypoika :).
Koirat joutuivat viettämään aikaansa aidan toisella puolella, koska eivät olet tottuneita lapsiin ja Tuomas on niin kovin pieni. Tiistaina tuo aiheutti melkoisen metelin, kun Fido ei hiljentynyt mitenkään. Keskiviikkona tajusimme päästää koirat tervehtimään Nooraa ja Tuomoa ja se sentään vähensi ääntelyä. Fazu meni koirahuoneeseen nukkumaan ja Fidokin ajoittain hiljeni aidan taakse.

Eilen käytiin Joensuussa leikkipuistoissa ja uimassa, tänään taas uitiin Hietajärven uimarannalla ja syötiin herkullisia hampurilaisia Chippewa Rangella.



Tänä aamuna ulkoilutin koirien lisäksi kameraa - muutama kuva siitä todisteena.
Jälleen yksi syy, miksi Fazu on lenkeillä kiinni - sinne olisi mennyt ja lujaa...
Huomenna loma jatkuu yrityksen matkana Pärnuun. Koiranäyttelyä siis jälleen tiedossa - tosin ilman omia koiria. Jospa tällä kerralla pääsisi esittämään paria uutta rotua :).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Kasvattajan vaikeita hetkiä

Markiesje Fu tuli Suomeen