Verijälkeä, terveitä silmiä, pitkiä lenkkejä ja syksy tulee

Onpas taas päivät vierineet silmissä - sellaista se on kun on mukavaa.

Viime viikonloppuna käytiin syksyn ensimmäisellä patikalla. Reitti kulki Kiihtelysvaaran hautausmaan kupeesta Oravantaivalta kotiin. Matkaa kertyi reilut 9 kilometriä eli varovasti aloitettiin.

Viikolla tuli jännittävä tieto etelästä: A-poikien emä Mido on aloittanut juoksunsa ja tästä juoksusta Tytin olisi tarkoitus astuttaa tytteli. Toivottavasti A-pojat saavat hienoja sisaruksia. Tätä jännätään seuraavat pari kuukautta :).

Alkuviikosta sain vihdoin aikaiseksi ja vedin koirille lyhyet verijäljet. Fido sai kaksi jälkeä: ihan lyhyen ja lyhyen ja Fazulle oli yksi ihan lyhyt.
Fazu ei oikein hommaa näyttänyt ymmärtävän vaan haahuili minne sattuu, mutta Fido tiesi mitä tehdä. Tarkasti mentiin maa-/puoli-ilmavainulla molemmat jäljet. Ja kaadolla ollut hirven korva yritettiin syödä.
 Kotiin päästyään poju oli hieman väsy...
Syksy on tuloillaan vaikka päivisin vielä lämmintä onkin. Tänä aamuna mittari näytti +4 astetta - kyllähän se vilakalta tuntui.


Tänä aamuna Fazu kävi Lassin kanssa virallisissa silmätarkeissa - tuloksena edelleen terveet silmät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Kasvattajan vaikeita hetkiä

Markiesje Fu tuli Suomeen