Flirtti tuli kotiin

Tänään oli vihdoin se päivä kun saimme kotiin ihanan russelityttömme. Flirtti eli Jack Lee Reckless Raspberry lähti viimeisenä Hilla-mammansa ja Bubba-velipuolensa luota ja tuli sulostuttamaan meidän elämäämme.

Yhteiselo Fidon ja Fayzan kanssa käynnistyy pikkuhiljaa. Fazu näyttää tykkäävän pikkuisesta jo kovin ja haluaisi olla sen kanssa koko ajan. Fido sen sijaan pitää pientä etäisyyttä pikkuseen.
Mutta hiljaa hyvä tulee - ensimmäiset yhteiskuvat saatiin kuitenkin jo otettua :).


Kommentit

  1. Onnittelut "perheenlisäyksen" johdosta! Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka päädyit russeliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija!

      Russeli on ollut pitkäaikainen haaveeni. Jo seitsemän vuotta sitten, kun olimme vaihtamassa rotua, olisin halunnut russelin (tosin silloin parsonrussellin), mutta silloin päädyimme kooikerhondjeen.
      Silloista rotuvalintaamme en ole katunut eikä koohot tule meidän perheestä enää koskaan poistumaan.
      Parin viime vuoden aikana vanha haave alkoi jälleen elämään. Pääsin tutustumaan tappijalkarusseleihin täällä Joensuussa ja totesin, että harrastamisen kannalta russeli sopinee minun luonteeni kanssa paremmin yksiin kuin koohot. Nimenomaan harrastamisen kannalta olen liian räiskähtelevä ja tempperamenttinen kooholle - russeli sen sijaan taitaa sietää moiset luonteenpiirteet omistajassaan paremmin. Miksi parson muuttui tappijalkoihin - halusin pienen koiran, selkeästi minikokoisen.

      No, aika näyttää mitä Flirtistä tulee. Tavoitteena olisi kuitenkin vihdoin päästä itsekin kunnolla harrastamaan (ja kisaamaan) agilityä. Ja mistäs sitä tietää, vaikka Flirtin avustuksella vielä saisi itseään muutettua sen verran, että kisaaminen myös Fayzan kanssa onnistuisi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Markiesje Fu tuli Suomeen

Fu ja Flame MH-luonnekuvauksessa Sulkavalla