Riiviö ja kaksi aikuista :)

Lassin sanoin - tuosta koirasta ei hyvä seuraa :) :) :)


Flirtti on kasvanut ja siitä on tullut RIIVIÖ. Fazun kanssa yhteiselämä sujuu jo melkoisen mallikkaasti, Fidon kanssa sama sävel vaatii vielä työtä. Pikkuinen viihdyttää itseään omassa aitauksessaan ja myös nukkuu yönsä siellä hyvin. Mutta annas olla, kun sen ottaa pois aitauksesta - no, ylläoleva kuva kertoo kaiken....
Osaa se kyllä olla suloinenkin <3.

Fazu oli tänään kuin varsa kevätlaitumella, kun pääsi ensimmäisen kerran tänä talvena juoksemaan lenkillä vapaana. Tyttö veteli yhdeksän kilometrin lenkillä todennäköisesti ainakin 12 kilometriä ihan vaan täysillä juosten edestakaisin. Fidokin oli innoissaan, kun sai Fazun juoksukaveriksi. Fazulla on myös lumeen liittyvä "vika": se ei vaan pysy jaloillaan ulkona vaan koko ajan pitää olla piehtaroimassa :).

Fido kävi jälleen moikkaamassa hieroja-Heliä. Käsittely oli sujunut hyvin ja seuraava aika on varattu ensi maanantaille. Lisäksi Fido on käyttänyt Fazun BOT-verkkoloimea pari päivää ja ilmeisesti sen ja käsittelyn yhteistyöstä alkaa olla apua - ainakin poika haki pitkästä aikaa koirahuoneesta morsiamensa ja meno oli sen mukaista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Kasvattajan vaikeita hetkiä

Markiesje Fu tuli Suomeen