Vähän ikävää, paljon mukavaa

Taas olisi paljon kirjoitettavaa, mistähän sitä aloittaisi.

Jos taas kertoisi ikävämmät uutiset ensin:
Aikon lonkkalausunto tuli. Vaikka kuvat olivat näyttäneet hyviltä ja siisteiltä, tulos oli kuitenkin C/D.
Positiivista oli se, että kyynärät oli 0/0.
Lisäksi omistajat olivat saaneet diagnoosin suun haavaumasta. Se oli eosinofiilinen granulooma, joka ei kyllä kauheasti kerro. Ilmeisesti sen aiheuttaa jonkinlainen allergia ja on siis immunologinen sairaus (?).

Ja sitten niihin mukavampiin juttuihin.

Fido pääsi eilen pitkästä aikaa treenaamaan. Pääsimme JOAlle rally-tokoryhmään mukaan. Pari ensimmäistä viikkoa meillä meni sivu suun etelässä olon vuoksi, mutta nyt pakkanenkin onneksi lauhtui ja treenit pidettiin.
Teimme kahta erilaista rataa, molempia kaksi kierrosta.
Fidolla oli alkuun vähän turhankin paljon energiaa ja alku meni haukkumiseen. Pian se kuitenkin alkoi keskittyä ja varsinkin viimeinen rata oli aika hieno.
On minulla niin hieno, pätevä rally-tokopoika.

Tänään oli kahden viikon tauon jälkeen pentuharjoitusten vuoro eli Flirtti pääsi treenaamaan. Aiheena oli läksynä olleiden paikallaolon ja liikkeestä pysähtymisen lisäksi maahanmeno. Flirtti on kotosalla jo alkanut keksiä tuonkin tempun, mutta ulkona ryhmässä tuo oli vähän turhan vaikeaa. Mutta hienosti tyttönen taas treenaili.


Aiemmin viikolla on tehty töitä (koirat ovat ahkerasti olleet töissä kanssani)



Leikitty (joo, Flirtin kuono on Fazun suussa)


Käyty trimmauksessa (Flirtin ensimmäinen trimmi) - paljon kiitoksia Satu!

Harjoiteltu näyttelypönötystä


Ja käyty lenkillä pakkastakin uhmaten (-27).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Markiesje Fu tuli Suomeen

Pennut syntyivät

Lomareissulla Hollannissa