Kevät etenee - pääsiäinen kohta vietetty

Miten tässä voi aina käydä näin - aika juoksee enkä ehdi mitään kirjoitella blogiin.

Yksi syypää moiseen taitaa olla viime viikolla alkaneet yrityksemme kurssit, sunnuntaina oli luentoja 6 tuntia, maanantaina agilityn alkeita kaksi tuntia, keskiviikkona peruskoulutusta pennuille ja aikuisille kolme tuntia ja torstaina rally-tokon alkeita kolme tuntia.

Edellisellä viikolla ehdimme vähän treenailemaankin, Fido kävi rally-tokoilemassa perjantaina ja Fazu ja Flirtti kävivät rally-tokoilemassa lauantaina.

Perjantaina starttasimme auton kohti etelää.

Suuntana oli Vantaa ja vanhempieni koti. Valitettavasti isäni vietti pyhät sairaalassa, mutta kävimme katsomassa häntä siellä ja nautiskelimme äidin lihapatojen äärellä. Koirat saivat nauttia Epun seurasta ja koko porukka saatiin yhteiskuvaan.

Perjantaina matkalla poikkesimme tapaamaan siskoni perhettä - lapsista paikalla olivat Tuukka ja Oona, Tuomas oli mummolassa.

Lauantaina kyläilykierros jatkui edellisen asuinpaikkamme naapurien luo eli Leenan ja Junin. Oli aivan ihanaa nähdä heitä pitkästä aikaa. Ja miten ihanaa, myös Flirtti sai lähteä mukaan.

Iltapäivällä kälyni ja veljenipoika Matias poikkesivat vanhempieni luona käymään. Flirtti sai siis lisää rapsutuksia - ja vähän Fazukin siinä sivussa. Fido odotti yläkerrassa tuon vierailun, koska yritämme estää sitä oppimasta Fidon haukkumista vieraille.
Jaana toi helmikuisen Intianmatkan tuliaisia - Lassille rommia ja minulle kaunis koru.

Lauantaina huomasimme myös, että meillä ei ole ole enää pentukoiraa. Flirtti aloitti ensimmäisen juoksunsa 7 kuukauden ja 1 päivän ikäisenä.

Sunnuntaiaamuna lähdimme Imatran kautta kotiin. Imatralla oli kansainvälinen koiranäyttely, jossa Flirtti oli elämänsä ensimmäisen kerran kehässä. Pikkuinen esiintyi kauniisti, se oli oma ihana itsensä - kaikki koirat olivat huippuja Flirtin mielestä (mm. haisteli pitkään yhden pitkäkarvaisen sakemannin kanssa). Se oli kiinnostunut muista, mutta lähti upeasti minun mukaani kun oli aika esiintyä. Arvostelu löytyy nettisivuiltamme (linkki), arvostelussa mainittu etuliike oli ihan minun vikani koska yritin esittää Flirtin lelun kanssa. Sitä pitää siis treenata lisää. Tulos oli pentuluokan 3. (yhteensä 4 narttupentua), ei kunniapalkintoa.


Näyttelyn jälkeen ajelimme kotiin. Kesken matkan päätimme hyödyntää ihana kevätkelin ja pysähdyimme Kiteen Erä- ja Riistapolulle pienelle lenkille. Fayza oli ensimmäinen reipas vedessä - tosin vain mahaa myöten, mutta kuitenkin.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Markiesje Fu tuli Suomeen

Fu ja Flame MH-luonnekuvauksessa Sulkavalla