Fian kanssa agilitykisoissa

Fia on päässyt kesäkuussa kisaamaan kolmesti ja niistä kaksi kertaa muualla kuin kotikaupungissa.

10.6. juostiin kotikisoissa Mika Kankaan neljä rataa: kolme nolla-tulosta ja yksi hylkäys.
16.6. oli vuorossa Rovaniemellä senioriSM-kisojen etko-kisat: agilityrata (tuomari Mikko Aaltonen) ja hyppyrata (tuomari Ville Liukka). Agilityradalta hylkäys ja hyppyradalta tuloksena 5.
17.6. oli vuorossa senioriSM-kisat. Hyppyradalla (tuomari Mikko Aaltonen) Fia teki hienoa työtä, mutta valitettavasti huonon ohjauksen vuoksi hylkäys. Agilityradalla (tuomari Vesa Sivonen) tehtiin 0-rata, mutta Fia oli jo tosi väsynyt ja siten hidas - tuloksena vähän yliaikaa.

Juhannuksena piti lähteä Savonlinnaan Jussin Juoksuihin. Emäntä oli niin väsynyt, että päätettiin jäädä kotiin lepäämään.

30.6. oli sitten kuukauden viimeiset kisat eli Kuopion Sorsasalossa kaksi rataa Games-SM etkoilla. Tuomarina Petteri Kerminen.
Fian ensimmäiset ulkokisat ja keli oli todella kuuma ja hiostava. Hienosti tyttö teki rataa kanssani. Sekä agilityradalta että hyppyradalta 0-tulos ja voitto. Nyt meillä on myös agilityradoilta oikeus kilpailla 2-luokassa.

Jatkamme ainakin nyt kesän ajan kisaamista ykkösissä. Haetaan vielä varmuutta ja itseluottamusta tekemiseen. Fia osaa todella hyvin estesuoritukset (myös puomi nopeutuu koko ajan), mutta vauhti on kadonnut samalla kun ollaan kisattu uusissa paikoissa. Samalla haetaan myös ohjaajalle parempaa rytmiä ohjaukseen - jotta Fia saisi myös vihjeet ajoissa.


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Kasvattajan vaikeita hetkiä

Markiesje Fu tuli Suomeen