Lilla ja Riffi Suomeen

Kävimme 9.-11.10. hakemassa kaksi uutta vahvistusta Suomen markiesje-kantaan Tsekeistä.

Tsekkeihin syntyi maan ensimmäinen markiesjepentue 14.8.2023 ja siitä saimme Suomeen uroksen ja nartun.

Pentujen emä on aivan ihanaluonteinen Mája (Kiss Karo v.d. Amandelgaard) ja isä Saksassa asuva Janou.

Kävimme tiistaina kasvattajan kotona katsomassa pentuja (thank you so much Zuzana and Pavel) ja keskiviikkona kasvattaja toi pennut lentokentälle.

Mája

Molemmat pennut ovat todella reippaita, sosiaalisia ja rohkeita tyyppejä. Lentokentällä varsinkin uros Riffi oli jatkuvasti tutkimassa ja tutustumassa ihmisiin. Narttu Lilla katseli hieman kauempaa, mutta kävi sekin moikkaamassa esim. koneemme kapteenia kun odotimme matkatavaroita.

Riffi edessä, Lilla takana 

Riffi yläpuolella, Lilla alapuolella

Autossa unessa

Veimme pennut suoraan uusiin koteihinsa eli Riffin Varkauteen ja Lillan Joensuuhun (jos se lähtee viikonloppuna Rovaniemelle).


Ensimmäisen yön jälkeen sain terveisiä uusista kodeista. Yö oli mennyt molemmilla hyvin ja pennut olivat reippaita.

Lilla

Riffi


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Kasvattajan vaikeita hetkiä

Markiesje Fu tuli Suomeen