Fian kanssa paluu kisakentille

Fian kanssa tuli täyteen yli 6 kk kisataukoa, mutta nyt vihdoin talvi on ohi ja pääsimme starttaamaan Agiråkissa.

Perjantaina juostiin POKS:n hallilla kolmea 2-luokan Riikka Kankaisen hyppyrataa. Ensimmäiseltä irtosi meidän ensimmäinen 2-luokan 0-tulos. Toisella radalla oli herkullinen kohta, jossa päätin kokeilla leijeröintiä - vielä ei toiminut, vaan Fia kääntyi väärälle esteelle. Kolmannella radalla Fia lukitsi jo pitkältä putken, johon ei pitänyt mennä ja oma käskyni oli aivan myöhässä.

Lauantaina juostiin Pärnäväärällä kolme agilityrataa:
- ruotsalaisen Tobias Sjöbergin 1-luokan rata, tulos 10
- Riikka Kankaisen 2-luokan rata, tulos 0
- Jari Suomalaisen 2-luokan rata, tulos HYL.
Jarin radalla löytyi rakettibensaa neidin suoniin ja ohjaaja oli koko ajan myöhässä.

Sunnuntaina startattiin ensimmäisen kerran Agiråkin finaaliradalla. Finaalissa juostaan extrapitkällä hyppyjä ja putkia sisältävällä radalla ja voittaja on se, joka pääsee pisimmälle. Matka siis loppuu, kun tulee ensimmäinen virhe.
Tällä kerralla Jari Suomalainen oli loihtinut meille 502 metrisen 46 estettä sisältävän radan. 
Fian kanssa päästiin esteelle 32 ja sen jälkeen loppui ohjaajalta kunto. Aika tuossa vaiheessa oli 1:16,21, eli noin 4 m/sek vauhtia oltiin pistelty menemään kolmisensataa metriä.
Tulos riitti toiseen sijaan ja rahapalkintoon 💜.
Juostiin vielä Tobias Sjöbergin 2-luokan agilityrata ja napattiin sieltäkin 0-tulos vaikka ohjaajalla ei enää tossu noussut.







 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Kasvattajan vaikeita hetkiä

Markiesje Fu tuli Suomeen