Fayza kauneuskilpailuissa

Marraskuussa keksin ex tempore idean lähteä Fayzan kanssa vielä kerran Messukeskukseen Voittaja-näyttelyihin. Tällä kerralla tarjolla oli myös Pohjoismaiden Voittaja -näyttely. Molempina päivinä paikalla oli myös Henna ja Shanti eli pääsin jälleen esittämään maailman komeimman veteraaniherran.

Lauantaina kisailtiin Pohjoismaiden Voittaja -titteleistä. Päivä ei olisi voinut mennä hienommin:  Shanti ROP-VET ja Fayza VSP-VET. Eli molemmille myös uudet Pohjoismaiden Veteraani Voittaja 2017 -tittelit 💖

(c) Tiia Kosonen

(c) Tiia Kosonen


Sunnuntaina vuorossa oli Voittaja-näyttely. Tälläkin kerralla Shanti sai VW-17-tittelin ja oli VSP-VET. Fayza hävisi laatuarvostelulla erinomainen kauniille Lottelle.

Fayzan arvostelut:
Lauantai - tuomari Leila Kärkäs
9-vuotias ihastuttava narttu, jolla tehokkaat liikkeet. Hieman kevyt kuono, muuten hyvä pää. Hyväasentoiset korvat, hyvät korvakorut. Tasapainoisesti, riittävästi kulmautunut ja luusto ok. Hyvä rintakehä. Etuhampaat puuttuvat, josta ell:n todistus, joka ei kuitenkaan kerro, millainen purenta oli ennen poistoa, mutta ikenet näyttävät oikea-asentoisilta ja veteraanikoiralle hyväksyttävältä.
ERI, VEK1, VSP-VET, NordVW-17

Sunnuntai - tuomari Monika Cyperling, Puola
Very nice female. Good size and type. Correct in head. Well set neck. Good topline. Excellent chest. Well angulated in front and rear. Nice temperament.
ERI, VEK2


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Markiesje Fu tuli Suomeen

Fu ja Flame MH-luonnekuvauksessa Sulkavalla